Kotisivut uusiksi!

Kotisivujen ylläpito ja sisällön tuottaminen ovat osaltaan olleet kynnyksinä laihaan ja 'jämähtäneeseen' sukusivustoon.

Esteenä ylläpitoon on ollut vaadittavat 'nörttivalmiudet' sivuston muokkaukseen ja sisällön siirtoon, muutosten tekoon jne.

Uusi, testivaiheessa oleva sivusto perustuu n.s. avoimeen lähdekoodiin. Periaatteessa kuka tahansa sukuseuran jäsen voi tuottaa sisältöä omalta koneelta suoraan sivustolle. Sisältö voi olla tekstiä, kuvia ja videoita. Sisällön luonti voidaan tehdä milloin vain ja kaikessa rauhassa sivuston toimitaa häiritsemättä; kun materiaali on valmis, sisällön tuottaja voi julkaista siällön 'liveksi' eikä toimintaan tule mitään keskeytyksiä.

Vastaavasti voidaan julkaistuun sisältöön tehdä muutoksia tarvittaessa. Sisällön hallintaa voidaan esimerkiksi vapaasti ajoittaa valitsemalla halutun julkaisupäivämäärän tulevaisuuteen ja/tai määrittää milloin sisältö poistuu automaattisesti sivustolta tai vaikka siirretään arkistoon! Näin sivusto pysyy myös ajantasaisena.

Osa sivustoa on julkista ja osa kirjautumisen takana. Jokainen 'artikkeli' määritellään julkiseksi tai rajoitetaan vain jäsenille nähtäväksi sovittujen sääntöjen mukaan, eli päävalikon tai alavalikon sisällön voi pilkkoa julkiseksi tai vain jäsenille näkyväksi.

Tähän mennessä hallituksen jäsenet ovat saaneet kokeilla onko toimittajan lupauksilla katetta. Yksi koulutustilaisuus on käyty ja lupaavalta näyttää! Vielä toinen tilaisuus järjestetään ennen sivujen julkaisua.

'Nörttivalmiuksien' puute ei tietenkään ole ainoa selitys 'jämähtäneeseen sukusivustoon'. Uusi konsepti ainakin antaa edellytykset ja alentaa kynnystä sisällön tuottamiseen ja ylläpitoon merkittävätsi, koska kaikki jäsenet voivat periaatteesa osallistua sisällöntuottamiseen, tarvittaessa hallituksen jäsenten avustuksella. Voit esimerkiksi kirjoittaa juttusi normaalisti tekstinkäsittelyohjelmalla ja lähettää se hallituksen jäsenelle sähköpostin liitteenä ja juttu siirretään hetkessä sivustolle nähtäväksi.

Ulkonäkö ja valikot ovat lähes entisellään. Päävalikossa on lisänä 'Jäsenille' -valinta, jossa kirjaudutaan sivustolle ohjeiden mukaan. Ensimmäinen kirjautuminen vaatii hallituksen jäsenen hyväksynnän, joka vahvistetaan sähköpostilla.

Tavoittena on julkaista sivusto joulukuun puoleenväliin mennessä.

Terveisin,

Renni Amberg

Hallitus kiittää kaikkia 'nörttejä', jotka ovat osallistuneet edellisten sivustojen ylläpitoon.